28. marraskuuta 2013

Tulinen lime-inkiväärilohi

Tässäpä jakoon ehkä yksi helpoimmista kalaresepteistä ikinä. Jos valmistat isomman fisun, lisää muita aineksia samassa suhteessa. Valmistusaika pysyy kuitenkin suht samana, mitä nyt joudut pilkkomaan muutaman limen enemmän. Tulisuutta voi myös säädellä käyttämällä voimakkaampaa chililajiketta, tai sitten jättämällä sen vaikka kokonaan pois.

















Tulinen lime-inkiväärilohi
500 g lohta
3 limettiä
1 iso punainen chili
golfpallon kokoinen inkivääri
valkopippuria
mustapippuria
suolaa

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Aseta lohi uunivuokaan nahkapuoli alaspäin. Mausta lohi suolalla ja pippureilla. Raasta inkivääri ja pilko chili, ripottele lohen päälle. Viipaloi yksi limeistä, puolita toiset. Asettele limeviipaleet lohen päälle ja purista puolikkaista mehut vuokaan. Paista uunin keskitasolla puolisen tuntia ja tarjoile!

27. marraskuuta 2013

Hirvipata

Syksyisin (eikös marraskuun loppu ole vielä syksyä?) meillä syödään aina mahdollisuuksien mukaan riistaa. Tällä kertaa pataan päätyi hirveä, joka oli muuten aivan mielettömän mureaa! Siis enpä ole varmaan näin mureaa naudan sisäfilettäkään onnistunut koskaan saamaan mistään. Paloitellessani lihaa upposi lihaveitsi siihen kuin sulaan voihin. Tähän ruokaan kannattaa valita punaviiniksi melko täyteläinen ja tanniininen viini, jossa on herukkainen aromi. Se tuo mukavasti riistan makuja esiin.
















Hirvipata
600 g hirven paistia
150 g pekonia
3 porkkanaa
5 salottisipulia
2 valkosipulinkynttä
4 dl punaviiniä (Torres Gran Coronas Cabernet Sauvignon Reservaa päätyi meidän pataan)
2 rkl riistafondia
8 katajanmarjaa
1 rkl kuivattua timjamia
3 pientä tuoretta rosmariininoksaa
1 rkl tomaattipyrettä
vettä

Kuori ja pilko porkkanat. Kuori myös salottisipulit, mutta jätä ne kokonaisiksi tai puolita isoimmat. Muuten niistä ei jää oikein mitään jäljelle pitkän kypsymisajan takia. Kuori ja silppua myös valkosipuli. Paloittele liha ja pekoni ja ruskista padassa. Lisää pilkotut kasvikset ja muut ainekset. Laita vettä sen verran, että kaikki ainekset peittyvät. Uuniin asteita 170 ja paistoaika noin 2 tuntia. Tarjoile perunabataattimuussin ja ylijääneen viinin kera.

24. marraskuuta 2013

Gazpacho eli kylmä tomaattikeitto

Gazpacho - tuo herkullinen kylmä keitto lämmittää mukavasti tulisuudellaan. Tämän keiton tekeminen on helppoa kuin mikä, joskin ilman blenderiä, tehosekoitinta tai sauvasekoitinta tämän tekemiseen varmaan uhraantuu aikaa paljonkin. Tätä keittoa ei missään vaiheessa kypsennetä tai lämmitetä, joten kaikkien vihannesten vitamiinit ja hivenaineet säilyvät keitossa. Gazpacho onkin todella hyvä flunssankarkoittaja. Mies oli alkuun todella epäileväinen, kun tätä hänelle alkukeitoksi ehdotin. Nyt hän on ensimmäisen kerran jälkeen valmistanut tämän satsin lähes joka päivä. Ovela tapa saada tuo mieskin syömään enemmän vihanneksia.. Jos et itse välitä niin tulisesta, voit jättää chilin vaikka kokonaan pois. Maistele keittoa aina välillä ja lisää mausteita tarvittaessa.

















Gazpacho eli kylmä tomaattikeitto
4 tomaattia
1 paprika
puolikas kurkku
1/3 osaa habanerochiliä
2 valkosipulinkynttä
1 sitruunan mehu
0,5 dl hampunsiemeniä/ 1 rkl oliiviöljyä
1 dl vettä
1,5 tl worcesterkastiketta
1 rkl pizzamaustetta
1 rkl ketsuppia
mustapippuria
cayannepippuria
valkosipulijauhetta
paprikamaustetta
chipotle-chilijauhetta
ancho-chilijauhetta
suolaa tarvittaessa

Aloita pilkkomalla paprika ja kurkunpuolikas hieman pienemmäksi. Murskaa valkosipulinkynnet ja heitä kaikki blenderiin. Lisää chili. Tee tomaatteihin pienet ristiviillot alapuolelle. Laita tomaatit kiehuvaan veteen, 14 sekuntia riittää. Tämän jälkeen huuhdo niitä jääkylmässä vedessä, jotta kypsyminen pysähtyy. Näin tomaatit on kaltattu ja kuori irtoaa helposti. Poista tomaateista vielä kannat ja lisää blenderiin. Purista joukkoon sitruunanmehu ja lisää vesi sekä hampunsiemenet (tai oliiviöljy). Aja tasaiseksi keitoksi ja aloita maustaminen. Lisää mausteita vähän kerrallaan ja tarkista maku aina välissä. Makua saa aina lisää, mutta sitä on hankalampi ottaa pois. Kun maku on mielestäsi kohdillaan, laita keitto tekeytymään jääkaappiin, jotta maut tulevat paremmin esiin ja keitto olisi tarjottaessa kylmää. Nauti hyvän patongin tai maalaisleivän kera!

16. marraskuuta 2013

Hirvipiirakka

Onneksi meilläkin löytyy metsästäjiä lähipiiristä, pääsemme mekin herkuttelemaan syksyisin riistalla. Tällä kertaa saatiin pari purkkia hirven nötköttiä. Se on hyvää jo ihan sellaisenaan vaikka ruisleivän päällä, mutta itse tykkään leipoa siitä usein piirakkaa. Jos teillä ei lähipiirissä näitä metsämiehiä ole, pitäisi ainakin isommista marketeista löytyä säilykelihaosastolta myös hirveä.
















Hirvipiirakka

Pohja:
100 g Oivariinia
1 dl ruisjauhoja
1,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl vettä
1 tl paprikamaustetta

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Sulata Oivariini ja lisää sen joukkoon muut ainekset. Vaivaa käsin taikinaksi. Voitele piirakkavuoka ja painele taikina siihen. Esipaista uunin keskitasolla noin 7 minuuttia.

Täytteet:
200 g hirven nötköttiä (puoli purkkia)
1 vihreä paprika
1 keltainen paprika
1 purjosipuli
2 valkosipulinkynttä
2 kananmunaa
3 dl maitoa
150 g pizzajuustoa
2 tl mustapippuria
2 tl kuivattua timjamia

Pilko vihannekset pieniksi paloiksi. Murenna myös nötkötti ihan pieneksi. Asettele täytteet esipaistetun piirakkapohjan päälle. Vatkaa munat ja maito sekaisin, lisää joukkoon mustapippuri ja timjami. Kaada munamaito täytteiden päälle. Ripottele pizzajuusto vielä piirakan päälle. Paista uunin keskitasolla puolisen tuntia.

13. marraskuuta 2013

Aurajuusto-pyttiperunat

Pitäisi nähtävästi useammin pistää mies ideoimaan päivän menu, tämä lisukeidea nimittäin on hänen käsialaansa. Aurajuustokermaperunat on yksi parhaimmista lisukkeista, mutta mikäli sen haluaa tehdä alusta loppuun asti itse, menee siihen ihan tuhottomasti aikaa. Ensin pitää kuoria perunat, sitten viipaloida.. Ja kun niitä perunoita on aina vähintään se kilo käsiteltävänä, siihen menee aikaa. Jos siis aurakermaperunat on sinun herkkuasi, kokeilepa tätä!

















Aurajuusto-pyttiperunat
8 isoa perunaa
2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
mustapippuria
1 pss Aura-murua

Kuori perunat. Keitä niitä 15 minuuttia kiehuvassa vedessä, jotta ne pehmenevät. Tällä välin pilko sipulit ja valkosipulit. Kuutioi esikeitetyt perunat. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Kuullota sipuleita hetki pannulla ja lisää perunat. Paista niitä noin kymmenisen minuuttia. Lisää joukkoon aurajuustomuru ja sekoita hyvin. Pistä perunat uunivuokaan ja kypsennä uunin keskitasolla vielä noin 20 minuuttia, tai kunnes perunat ovat kypsiä. Kypsennysajat riippuvat täysin siitä, minkäkokoisiksi lohkoiksi pilkot perunat. Kun potut on kypsiä, tarjoile!

11. marraskuuta 2013

Baileys-juustokakku

Vihdoin sain kuvan tästä luomuksesta ennen kuin se oli kokonaan pistelty poskeen! Tosin tälläkin kertaa kuva muistettiin ottaa vasta viimeisestä jäljellejääneestä palasta, pahoittelen siis ehkä hieman rumaa ulkomuotoa.. Tämä kakku on siis ollut pääosassa vuosia sitten omissa ylioppilasjuhlissani, oman pojan ristiäisissä ja monena jouluna äitini on tämän myös tilannut. Ja joka kerta kun tämä kakku on ollut tarjolla, on myös ohjetta sen tekemiseen tultu kysymään sankoin joukoin. Valitettavasti minulla ei ole enää mitään hajua, mistä olen aikanaan tämänkin ohjeen bongannut, mutta useasta eri lähteestä näyttäisi ohje nykyään löytyvän. Nyt vihdoin saan tämän reseptin tänne omaankin blogiin, eipä tässä olekaan hujahtanut kuin varmaan viitisen vuotta - tai jotain sinne päin.. Olkaa siis hyvät!
















Baileys-juustokakku

Pohja:
200 g digestive-keksejä
75 g voita

Murskaa keksit ihan pieneksi joko pussin sisällä kaulimella tai hurauta yleiskoneessa tai blenderissä tai vastaavassa härvelissä. Sulata voi ja sekoita se keksimuruihin. Laita irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi, kiinnitä reuna ja saksi ylijäävä leivinpaperi. Näin saat juuri sopivan kokoisen palan. Painele keksiseos irtopohjavuokaan ja laita jääkaappiin. Pohjaan voi käyttää myös halutessaan vaikka piparkakkuja näin joulun alla, toimii hyvin!

Täyte:
1 dl Baileysiä
500 g mascarpone-tuorejuustoa
2 dl kuohukermaa
2,5 dl tomusokeria
1 vaniljatangon siemenet
3 liivatelehteä

Laita liivatelehdet kylmään veteen. Vatkaa kerma pehmeäksi vaahdoksi. Sekoita siihen joukkoon mascarpone, vaniljatangon siemenet ja tomusokeri. Sekoita hyvin, jotta tomusokeri ei jää paakuiksi. Kuumenna Baileys kattilassa. Jos haluat tästä lapsillekin sopivan version, kiehauta Baileys, näin alkoholi haihtuu pois. Puristele liivatelehdistä enimmät vedet pois ja liuota ne kuumaan Baileysiin. Vatkaa Baileys lopputäytteen joukkoon. Vatkatessa saa olla melko tehokas, ettei liivate hyydy kököiksi osuessaan kylmään täytteeseen. Kun olet sekoittanut koko massan huolellisesti, kaada se keksipohjan päälle. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään kolmisen tuntia. Itse teen kakun yleensä jo edellisenä päivänä valmiiksi, näin se ehtii hyytyä hyvin yön yli. Koristele miten haluat, itse käytin tällä kertaa Wiener nougat crushia, kun sitä oli jäänyt edellisistä leipomuksista yli.

6. marraskuuta 2013

Frikadellit tomaattikastikkeessa

Klassikkoruoka! Näitä syödään mm. Kaunotar ja Kulkuri -elokuvassa. Frikadelli tarkoittaa keitettyä lihapullaa ja keittäminen tekeekin tästä ruuasta erityisen. Tässä ohjeessa frikadellit keitetään suoraan tomaattikastikkeessa. Siitä vaan kokeilemaan! Itse lisäsin näihin vielä kuorittuja hampunsiemeniä. Hampunsiemenet ovat todella terveellisiä - ne onkin luokiteltu nykyään superfoodiksi. Hampunsiemenissä on todella paljon proteiinia, sekä omega 3-, 6-, ja 9-rasvahappoja. Lisäksi ne sisältävät E-vitamiinia 3 kertaa enemmän, kuin pellavansiemenet. Jos et siis vielä ole näitä kokeillut, suosittelen!
















Frikadellit tomaattikastikkeessa
400 g naudan jauhelihaa
1 sipulikeittopussi
1 dl vettä
1 kananmuna
0,5 dl korppujauhoja
0,5 dl kuorittuja hampunsiemeniä (ei pakollinen)
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
mustapippuria
suolaa
pizzamaustetta
valkosipulijauhetta
paprikajauhetta
cayannepippuria
timjamia

500 g yrttimaustettua paseerattua tomaattia
2 dl vettä
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
soijaa
suolaa
ketsuppia
tomaattipyrettä
paprikajauhetta
pizzamaustetta
mustapippuria
timjamia
valkosipulijauhetta
chilihiutaleita

Aloita lihapullien tekemisestä. Laita sipulikeittopussin sisältö ja korppujauhot veteen turpoamaan kulhoon. Pilko sipuli ja valkosipulinkynnet ja lisää kulhoon. Riko joukkoon muna, lisää jauheliha, hampunsiemenet ja mausteet. Sekoita todella hyvin, jotta mausteet leviävät taikinaan tasaisesti. Pyörittele taikinasta pieniä pullia. Jos teet kovin isoja, ne todennäköisesti hajoavat keitettäessä ja saattavat kypsyä epätasaisesti. Kun pullat ovat valmiina, aloita kastikkeen tekeminen.

Laita pannulle hieman oliiviöljyä, lisää pilkottu sipuli ja valkosipuli. Kuullota hetki. Lisää paseerattu tomaatti ja mausta kastike oman maun mukaan. Tosi hankala heittää mitään maustemääriä, sillä itse kokkailen aina niin mututuntumalla. Tärkeää on maistaa kastiketta aina välillä, jotta tietää, mihin suuntaan maku on kehittymässä ja mitä kastikkeesta vielä puuttuu. Mausteita saa myös heittää aika roimalla kädellä. Kun kastike on mielestäsi sopivan mausteista, lisää lihapullat varovasti kastikkeen joukkoon. Tässä kohtaa kastiketta on todella vaikea alkaa enää lisämaustamaan, sillä sekoittaminen on lihapullien takia todella haastavaa. Yritä varovasti liikutella pullia kastikkeessa, jotta ne kypsyisivät tasaisesti kaikkialla. Anna kastikkeen hautua miedolla lämmöllä noin 15 minuuttia. Pienet pullat keittyvät yllättävän nopeasti kypsäksi. Keitä kaveriksi spagettia ja tarjoile!

3. marraskuuta 2013

Omenainen kanapata

Nämä sunnuntait ovat kuin luodut uunissa haudutettaville ruuille! Vielä kun ulkona on noin harmaa ja sateinen keli, on hyvä tekosyy pysyä sisätiloissa. Törmäsin toisessa ruokablogissa tällaiseen reseptiin. No, kuten yleensäkin, sieltä löytyi inspiraatio ja omat kokkaukset löysivät sitten hieman toisenlaisen suunnan. Tähän ruokaan sopii oikeastaan melkeinpä mikä tahansa lintu. Itse käytin tällä kertaa sitä perinteistä broileria. Olisi tuolla lähikaupassa ollut jopa sorsaa, mutta sekin oli pakasteena, eikä tänään ollut aikaa sulatteluun. Pitääkin tehdä taas joku päivä visiitti kauppahalliin, josko siellä olisi enemmän kausilihaa tarjolla! Ja kuten syyskauteen kuuluu - myös omenat olivat keskeisessä roolissa tässä ruuassa.

Uuniin menossa. Siideri vielä lisäämättä.


















Omenainen kanapata
1 kokonainen broileri
3 omenaa
2 luomusitruunaa
tuoretta timjamia
4 rkl hunajaa
1 tl kanelia
4 dl omenasiideriä (perus Golden Cap toimi hyvin)
1 kanaliemikuutio
vettä
suolaa
pippuria

Ota kana huoneenlämpöön vähintään puoli tuntia ennen valmistamista. Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Taita kanan siivet selän taakse, näin rintafileet kypsyvät tasaisemmin eivätkä vahingossakaan jää raa'aksi. Puolita toinen sitruuna ja työnnä puolikkaat kanan sisälle. Ota nippu timjaminoksia ja työnnä ne perässä. Heitä kanan sisälle vielä suolaa ja pippuria. Näin varmistetaan, että kanan liha maustuu kauttaaltaan. Hiero kanan pintaan suolaa ja pippuria ja aseta se uuninkestävään pataan. Pilko omenat ja sitruuna isoiksi lohkoiksi ja asettele kanan ympärille. Sirottele kaneli tasaisesti ainesten päälle. Valele koko komeus hunajalla, murustele pataan kanaliemikuutio, pistä kanan päälle vielä lisää timjamia ja lopuksi kaada siideri joukkoon. Lisää vielä vettä niin, että kana on puoliksi peittynyt. Iske uuniin 1,5 tunniksi, josta ensimmäinen puolituntinen ilman kantta. Näin kanan pinta saa myös hieman väriä. Kun olet laittamassa kantta, sekoittele pohjalla olevia nesteitä ja valele niillä myös kanaa. Lykkää takaisin uuniin vielä tunniksi.

Tässä välissä on hyvä valmistaa perunamuussi tai joku muu haluttu lisuke. Kun kanan on aika tulla uunista ulos, nosta se padasta erilliselle lautaselle ja pistä folio päälle. Näin kananliha saa levätä ja vetäytyä rauhassa. Sen jälkeen siivilöi neste kattilaan ja pistä omenalohkot tarjoiluastiaan. Ota 1 dl kylmää vettä ja sekoita siihen 2 kukkurallista ruokalusikallista vehnäjauhoja. Kaada seos kastikkeen joukkoon kattilaan. Suurusta nopeasti liedellä.

Nosta kana, omenalohkot, kastike ja valitsemasi lisuke pöytään, tarjoile vaikka omenasiiderin kanssa. Siis hyvänen aika miten suussasulavaa kanaa, ja maut olivat kyllä aivan kohdillaan! Ehdottomasti suosittelen kokeilemaan, tämä ruoka ei ollut myöskään hinnalla pilattu.

Uunista ulos. Seuraavaksi vielä viimeistelyt.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...